lauantai 30. maaliskuuta 2013

minialbumi

tätini täytti viimevuonna 60 ja sen kunniaksi suku lähti  kesällä majakkasaarelle viettämään syntymäpäivää. reissu oli aivan ihana ja sieltä jäi hyviä muistoja =)
ja nyt tätinini syntymäpäivänä tein lahjaksi minialbumin.














Emmon verkkokurssilla

nyt on kolme sivua tehty  Emmon verkkokurssilla, enkä ole niitä tänne vielä kerennyt lisätä....



aiheena on ollut yksinkertainen sivu jossa kuvan piti päästä hyvin esiin








toisena sivun aiheena oli värit, jostka piti ottaa valokuvasta, 










kolmanteena aiheena sommittelu. tei Emmon leiskapohjan mukaan pystysuoran sommittelun





perjantai 22. maaliskuuta 2013

Art Journal




Art Journal on uusin aloittamani projekti. minulla on niitä kaksi toinen on 

smash kirja ja toinen on vanha tavallinen kirja. 

on yllättävän ihanaa vain töhriä menemään ja kartsoa mitä saa aikaan. 

Joskus huomaan liikaa miettiväni muissa töissä voiko näitä värejä käyttää yhdessä ja mihin mikäkin koristeen voi laittaa, ja hupsis aikaa on mennty ihan hirveästi!

 yleensä aloitan sivun sillä että laitan gesson ensimmäisenä, se auttaa ettei suihkeet imeydy muihin sivuihin ja sivua on helppo käsitellä.

 





torstai 21. maaliskuuta 2013

pelottaa



skräppihethet haasteena 4#
on nyt mieliala
minä tein leiskan pelkosta, joka on ihan mielettömän kauniskin: nimittäin ukkonilma.







valokuva on otettu 2012 elokuun alussa.









leiska: valitsin kaksi paperia toisen alle kun halusin repiä auki paperia. gesso ja värisuihkeita käytin runsaasti. teksti on ihan koneella kirjoitettu ja se kertoo pelkoni synnystä. kukat priman ja metalli kulmat timpan.
lappu on ihan oikea käytytty lamppu.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

tyhjä taulu haaste

skräppihetken haaste #3
tyhjä taulu haaste tuli vasta tänään valmiiksi.
pohjaa valmistelin jo viime viikolla, mutta jotain puuttui, ja tänään se visio vasta iski ;) kuva on otettu viime kesäkuussa, minun 1 vuotias poika korjaa isoveljensä pyörää, kun oli nähnyt miten penkki nostetaan.
                                     
                                                                OLIVER KORJAA




valkoisen paperin päälle laitoin gessoa ja dylusions ink pure sunshine, jonka  levitin käyntikortilla paperille.
annoin kuivua. kun paperi oli kuivaa otin TCW mini gears shaplunan ja levitin karheaa struktuuripasta päälle.  sen jälkeen suihkuttelin runsaasti dylusions ink:  pure sunshine, black marble, sgueezed orange ja vettä.
timpan paperia käytin kuvan alla ja timpan tarroja. kirjekuoressa on kertomus leiskasta. leimasin mustaan  fimo massaan kello leimasimella ja maalasin sitä hitusen kullalla.